Hyppää sisältöön
Pekka Kuosa

Orimattilan joulukadun avajaisten yhteydessä julkaistiin Orimattilan vuoden kaupunkilainen. Vuoden kaupunkilainen on valittu ensimmäisen kerran v. 1992. Tällä kertaa vuoden kaupunkilaiseksi valittiin Pekka Kuosa. Pekka Kuosa on henkeen ja vereen jalkapallomies. 

Pekka Kuosa on ollut Orimattilan Petojen toiminnassa mukana eri rooleissa vuodesta 1976. Pelaajaura on jatkunut 1980-puoliväliin saakka. Valmentajana Pekka toiminut 1976 vuodesta lähtien vuoteen 1999 saakka. Orimattilan Petojen puheenjohtajana Pekka Kuosa on toiminut 1983-2000. Hallitustyöskentelyssä jatkanut vuoteen 2006 saakka. Pekka Kuosa toimii edelleen puuhamiehenä, kuuluttajana ja vapaaehtoistyöntekijänä. Kuosa on ollut puuhamiehenä järjestämässä joulukonsertteja yhteistyössä seurakunnan kanssa jo yli 20 vuotta. Konsertin tuotto on käytetty juniorijalkapallotoiminnan tukemiseen.

Vuoden kaupunkilaisen on valinnut raati, jossa on ollut mukana edustajat Orimattilan Yrittäjistä, kaupungilta sekä seurakunnasta.