Hyppää sisältöön

Orimattilan kaikissa päiväkodeissa on elokuun alusta alkaen ilmoitettu lasten hoitoajat sähköisesti. Iso osa vanhemmista latasi uuden mobiilisovelluksen jo keväällä.

- Hienoa, miten moni huoltaja on ottanut sovelluksen jo käyttöönsä! Pääsemme heti suunnittelemaan syksyä tehokkaasti, varhaiskasvatusjohtaja Miia Kemppi iloitsee.

Hoitoajat tulee ilmoittaa sovelluksen avulla, jotta työvuorot ja ruokatilaukset voidaan suunnitella täsmällisesti. Suunnittelulla varmistetaan, että paikalla on aina tarvittava henkilökunta ja kyetään säästämään biojätteen määrässä.

- Tehokkaan suunnittelun avulla pystymme takaamaan lapsellenne parhaan mahdollisen ja turvallisen päivän – pystymme käyttämään suunnitteluun tähän asti menneen ajan lasten kanssa olemiseen ja varmistamaan, että eri vuoroissa työskentelevä henkilökuntamme saa kaiken tarvitsemansa tiedon, Kemppi summaa.

Huoltajat ilmoittavat Tieto Edu -sovelluksella lastensa hoitoajat ja sairauspoissaolot. Lisäksi päiväkoti voi viestiä asioista sovelluksen avulla, jolloin vanhemmat pääsevät lukemaan viestit puhelimestaan.

- Vanhemmat ovat toivoneet, että ilmoittaisimme ajankohtaisista asioista muuallakin, kuin oveen kiinnitettävillä lapuilla. Nyt meillä on tähän keino, Kemppi iloitsee.

- Huoltaja voi käydä lukemassa ajankohtaisia kuulumisiamme silloin, kun hänelle sopii parhaiten. Kaikkea ei tarvitse enää hoitaa usein kiireisessä vienti- tai hakutilanteessa, hän jatkaa.

TietoEdun lisäksi varhaiskasvatuksessa otettiin keväällä käyttöön sähköiset päätökset. Nyt varhaiskasvatuksen palvelu- ja asiakasmaksupäätökset löytyvät sähköisestä asiointipalvelusta.

- Toivomme uusien ratkaisujen helpottavan sekä meidän, että vanhempien arkea. Tietoja on nyt nopeampi käsitellä, ja ne löytyvät kootusti ja tietoturvallisesti samasta paikasta, Kemppi kertoo.