Hyppää sisältöön

Orimattilan kaupunki ja sen tytäryhtiöt tukevat paikallisia yrityksiä koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Alueen elinkeinoelämä ja yritykset ovat kaupungille tärkeitä ja luovat pohjan kaupungin taloudelle sekä kaupunkilaisten hyvinvoinnille.

Kaupungin tuet ja hakuohje

  • Kaupungilta vuokralla oleviin yritystilojen vuokriin ja maanvuokriin on mahdollista hakea maksuaikaa tai helpotuksia. Ota yhteyttä suoraan vuokranantajaan.
  • Laskujen osalta kaupunki pyrkii aikaistamaan ostolaskujen maksamista eräpäivää aikaisemmaksi ja myöntämään omiin myyntilaskuihinsa pidemmät maksuajat. Ota yhteyttä sopijaosapuoleen, jos tarvitset muutoksia maksuehtoihin.
  • Hankinnat viedään eteenpäin sovitusti ja aikaistetaan toteutusta mahdollisuuksien mukaan.
  • Huolehditaan siitä, että alueen yritykset saavat tietoa tarjouspyynnöistä ja tukea vastaamiseen. LADECin yritysneuvonta toimii tehostetusti. Soita 044 702 2700 (ma–pe, klo 8.30–18).
  • Kaupungin hankinnat pyritään mahdollisuuksien mukaan kohdistamaan paikallisiin yrityksiin hankintalaki, olemassa olevat sopimukset, puitesopimukset ja kilpailulainsäädäntö huomioiden.
  • Tekniset palvelut pyrkivät käyttämään henkilöstövajetilanteissa paikallisia alihankkijoita mahdollisuuksien mukaan. Ilmoittaudu itse, jos sinulla on hyödynnettävää osaamista.
  • Seuraa hankintoja kaupungin verkkosivuilta ja Hilmasta.

Yksinyrittäjän 2 000 euron tuki

Suomen hallitus on luvannut yksinyrittäjille 2 000 euron tuen, joka haetaan kuntien kautta. Tuki myönnetään yksinyrittäjän toiminnan harjoittamisesta johtuvien menojen kattamiseen. Yksinyrittäjäksi määritellään yrittäjä tai ammatinharjoittaja, jolla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa, mukaan lukien freelancer-yrittäjät.

Hae yksinyrittäjän tukea täältä.

Lue myös:  

LADEC auttaa yritystäsi myös koronavirustilanteessa

Kaupunginhallituksen 30.3.2020 hyväksymä esitys

Lisätietoja antaa:

Kehittämispäällikkö Jenni Tolvanen, puh. 041 543 8517,