Hyppää sisältöön

Tältä sivulta löydät viimeisimmät kaupungin tiedotteet. Kaupungin ilmoitukset löydät ilmoitustaululta

Orimattilan kaupunki valmistautuu avaamaan palveluitaan valtioneuvoston 4.5. tekemän linjauksen mukaisesti. Koronasta johtuvia rajoituksia puretaan vaiheittain. Julkisia sisätiloja avataan 1.6. alkaen. Ennen sitä kirjastossa aloitetaan aineistojen uloslainaaminen.

Rajoitusten purku vaikuttaa erityisesti vapaa-ajan palveluihin. Kaupunki tiedottaa muun muassa sisäliikuntapaikkoja, kuntosaleja ja nuorisotiloja koskevien rajoitusten purkamisesta ja sen aikataulusta mahdollisimman pian.

Rajoitusten purkaminen vaatii runsaasti valmisteluja ja muun muassa turvallisuusseikkojen huomioimista. Palveluiden avaamiseen vaikuttavat olennaisesti myös aluehallintoviranomaisen ohjeistukset, joita kaupunki vielä odottaa.

Kirjastotilat ja taidemuseo avautuvat 1.6. – uloslainaaminen pyritään aloittamaan viimeistään 14.5.

Orimattilan kaupunginkirjasto ja taidemuseo avautuvat 1.6. alkaen. Kirjaston aineiston uloslainaaminen on mahdollista viimeistään 14.5., joka oli hallituksen aikaisempi linjaus kirjastojen sulkuajan päättymiselle.

Kirjasto aloittaa aineistojen uloslainaamisen hallitusti ja turvallisuusohjeita noudattaen. Ennen uloslainaamispalvelun alkamista asiakkaat voivat varata aineistoja verkkokirjastossa. Varattu aineisto odottaa kirjastossa, kun uloslainaaminen käynnistyy.

Kirjaston henkilökunta vastaa asiakkaiden kysymyksiin asiakaspalvelunumerossa 044 781 3568 tai sähköpostitse .

Seuraa tilanteen etenemistä kirjaston verkkosivuilla ja osoitteessa lastu.finna.fi.