Hyppää sisältöön

Orimattilan nuorten ehkäisevän työn suunnitelman päivittäminen on ollut käynnissä sivistys- ja hyvinvointitoimialalla viime keväästä lähtien. Nykyinen voimassa oleva suunnitelma on vuodelta 2016 ja kattaa päihteiden käytön ennaltaehkäisevän työn.

- Tarkoituksena on päivittää suunnitelma vastaamaan maakunnallista ehkäisevää työtä. Sitä tehdään niin sanottujen ”neljän tuulen ilmiöiden” parissa, eli ennaltaehkäisten päihteidenkäyttöä, ongelmapelaamista, mielenterveysongelmia ja lähisuhdeväkivaltaa, avaa hyvinvointipäällikkö Kristiina Hämäläinen.

Nuorten ehkäisevän työn suunnitelman päivittämisessä huomioidaan sekä faktaa että käytännön kokemusta. Suunnitelmassa on hyödynnetty kouluterveys- ja päihdetilannekyselyitä ja lisäksi eri ammattilaisten käytännön havaintoja ja tietämystä.

Suunnitelmaa on lähdetty tekemään uudesta näkökulmasta. Tavoitteena on ollut tunnistaa oireiden lisäksi myös paikalliset ilmiöt.

- Esimerkiksi päihteiden käyttö itsessään on oire. Oireiden sijaan tulee pureutua niiden juurisyihin, tiivistää päivitystyössä mukana oleva liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Sanna Nurminen.

- Tämä onnistuu tunnistamalla oireiden takana olevia, paikallisia ilmiöitä. Näitä on tunnistettu työskentelyn aikana laajassa verkostoyhteistyössä.

 

Ammattilaiset yhteen ensi kertaa

 

Ehkäisevän työn suunnitelman työstämistä jatketaan huomenna torstaina laajassa virtuaalisessa työpajassa, johon osallistuvat kaupungin ammattilaisten lisäksi jokaisen neljän tuulen ilmiön parissa työskentelevät käytännön ammattilaiset. Työpajaan osallistuvat PHHYKY:n Orimattilan päihde- ja psykiatriset sairaanhoitajat, Myllyhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja sekä ensi- ja turvakodin työntekijät.

- Tavoitteenamme on yhdistää nuorten ja perheiden kanssa tehtävä työ ja osaaminen niin sanotusti molemmista suunnista, Hämäläinen kertoo.

- Torstain työpajaan osallistuvat myös nuorisovaltuutetut, joiden näkökulma on erittäin tärkeä pohdittaessa, millaisia tekoja tarvitaan.

Ehkäisevän työn suunnitelman päivitystyö jatkuu torstain jälkeen vastuutahojen sekä konkreettisten tekojen ja toimenpiteiden arvioinnin määrittelyllä. Suunnitelma etenee hyväksyttäväksi keväällä 2021 ja tulee olemaan osa laajaa hyvinvointisuunnitelmaa vuosille 2022–2025. 

Työtä on toteuttamassa yhdessä Orimattilan kaupungin virkamiesten kanssa maakunnallinen ehkäisevän työn koordinaattori Susanna Leimio PHHYKY:n osaamiskeskus Versosta.

- On tärkeää huomioida, että ehkäisevää työtä tehdään jo nyt Orimattilan arjessa mutta suunnitelman päivittämisellä saadaan kokonaisuutta koordinoidummaksi, tavoitteellisemmaksi ja ammattilaisten työtä tukevaksi. Ehkäisevä työ on yhteistyötä ja se kuuluu meistä aivan jokaiselle, Hämäläinen summaa.