Hyppää sisältöön

Päijät-Hämeessä ensimmäisen vaiheen rokotukset koskevat sote-henkilöstöä ja ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan asukkaita. Toisen vaiheen rokotukset kohdennetaan ikääntyneille ja henkilöille, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia perussairauksia. PHHYKY tiedottaa tarkentuvasta rokotussuunnitelmasta viikottain, kun käytössä on lisätietoa rokotteiden määrästä ja saapumisesta Päijät-Hämeeseen.

Päijät-Sote tiedotti viime viikolla, että Päijät-Hämeessä on annettu ensilinjan työntekijöille sekä muulle sote-henkilöstölle jo yli 1 000 koronavirusrokotetta. Saapuneet rokote-erät on käytetty yhtymässä viipymättä henkilökunnan rokotuksiin, ja rokottaminen etenee suunnitellusti. Henkilöstö on ottanut rokotteita erittäin aktiivisesti.

Kuluvalla viikolla sote-henkilöstön rokotusten lisäksi rokotukset ovat laajentuneet koskemaan myös kaikkia ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan henkilökuntaa, päivystävää henkilökuntaa sekä sote-keskusten akuuttityötä tekevää henkilökuntaa.

Viikoilla 3 ja 4 rokotetaan ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan henkilökuntaa ja asukkaita. Lisäksi tuolloin aloitetaan toisen rokoteannoksen pistämiset.

Lue lisää alueen koronatilanteesta https://www.phhyky.fi/fi/asiakkaalle/koronavirus/