Hyppää sisältöön

Orimattilassa on panostettu yleisiin alueisiin ja viihtyvyyteen. Esimerkiksi viime kevään, kesän ja syksyn aikana valmistui monia leikkipihoja ja -kenttiä. Uotilanrinteen asuinalueen uusi Hiirihaukankujan leikkikenttä Pennalassa valmistui toukokuun lopulla, Varsapuiston lenkkikentän saneeraus kesäkuun lopulla, Hennan päiväkoti heinäkuun lopulla, Pennalan päiväkoti syyskuun puolivälissä sekä Vuorenmäen koulu ja päiväkoti marraskuun alussa. Annitannin pihalle valmistui pikkulaiva ja Tönnön koulun pihalle monitoimiväline marraskuussa.

Kaikkien leikkialueiden remontit sujuivat hienosti ja asiakaskunta vaikuttaa olevan tyytyväinen lopputuloksiin. Esimerkiksi Hennaan valmistunut peliareena on ollut hyvin suosittu ja Vuorenmäenkoulun pihan leikkiväline Novaan on muodostunut jopa jonoja.

Urakoitsijana kaikissa leikkipaikkakohteissa toimi Nahkhiir Oy, joka otti töissään hienosti huomioon käyttäjien läsnäolon työmaan läheisyydessä, mm. Pennalan päiväkodin uniajat töitä tehdessä. Vastaavasti urakoitsija oli kiitollinen käyttäjien toiminnasta työmaan läheisyydessä. Kaikkien työmaiden aikatauluttaminen, lisätöiden ilmaantuminen ja työskentely kaiken muun toiminnan ohella toivat omia haasteitaan urakointiin. Varsapuiston leikkikentän saneeraukseen ja Hennan päiväkodin pihan rakentamiseen saatiin avustuksia Avilta.

Duunaripaja ja Kimmoke tehneet paljon

Yleisiä alueita on laitettu kuntoon myös Orimattilan Duunaripajan ja Orimattilan kuntouttavan Työtoiminnan Kimmokkeen toimesta.

Duunaripaja huoltomaalasi viime kesän aikana koulujen ja päiväkotien pihojen leikkivälineitä. Lisäksi Lähdepuistoon rakennettiin uusi silta ja uusittiin kiveysalueita Duunaripajan toimesta. Lähdepuiston hiekkarannan kunnostuksesta vastasi Salmi Kaivin Oy. Toissa kesänä duunaripajan nuoret ideoivat ja toteuttivat Myllylän päiväkodin pihan olemassa olevaan varastoon kioskin ja asfalttikentälle uuden ajoradan.

Tänä syksynä Duunaripaja uudisti Vuorenmäen koulun pihan penkit ja pöydät piharemontin yhteydessä. Viime vuosien aikana Duunaripaja on kunnostanut vanhoja puupenkkejä myös Veteraanipuistoon, Varsapuiston leikkikentällle sekä Jokipuiston leikkikentälle.

Kimmoke on puolestaan tehnyt jo usean vuoden ajan monenlaista yleistä viihtyvyyttä edistävää toimintaa kuten ylläpitänyt siivoustalkoita keskustan alueella, torjunut lupiinia Veteraanipuistossa sekä kunnostanut leikkikenttiä ja puistoja.