Hyppää sisältöön

Tältä sivulta löydät viimeisimmät kaupungin tiedotteet. Kaupungin ilmoitukset löydät ilmoitustaululta

Kuvassa ovat Olan tusina -yhteisnäyttelyn taiteilijat

Olan tusina eli Tytti Götsch, Ilkka Halso, Kyllikki Haavisto, Johanna Immeli, Virpi Kanto, Tapani Kokko, Jukka Lehtinen, Aba Luostarinen, Ulpu Riikonen, Eeva Turunen, Saara Vainio, Jari Vesterinen ja Fleur Wilson pitävät yhteisnäyttelyn Orimattilan taidemuseossa 18.6.–21.8.2022.

Kaikilla Olan tusina -näyttelyn taiteilijoilla on kiinteä suhde Orimattilaan: he joko asuvat tai ovat asuneet, asuvat kesäisin tai työskentelevät Orimattilassa. Näyttelyllä ei ole yhteistä sitovaa teemaa, mutta se nostaa esille Orimattilaan keskittyneen laajan ja monipuolisen taiteellisen osaamisen. Näyttelyssä mukana olevat ammattitaiteilijat ovat taidemaalareita, kuvanveistäjiä, keraamikkoja ja valokuvataiteilijoita, mikä tekee näyttelystä rikkaan niin visuaalisesti kuin sisällöllisestikin.

Tytti Götschin kirkkaan värisissä maalauksissa nähdään muistojen kuvalappuja, eräänlaisia visuaalisia muistitikkuja, joihin taiteilija on koonnut mieleensä pysyvästi jääneitä yksityiskohtia jopa vuosikymmenien takaa. Valokuvataiteilija Ilkka Halson NaturAle -sarjan teoksissa luonnon hyväksikäyttö on saanut konkreettisen muodon. Teoksissa luontoelementit on mietitty uudelleen ja logistiikan vuoksi paketoitu sopivasti käsiteltäviksi moduuleiksi. Taidemaalari Kyllikki Haavisto kuvaa maalauksissaan ajan kulkua, kultaa vakauden symbolina ja siihen liittyvää turvallisuuden ja turvattomuuden tunnetta. Johanna Immelin keramiikkaveistosten teemat nousevat luonnon monimuotoisuudesta. Näyttelyssä esillä oleva teoskokonaisuus on syntynyt taiteilijalle merkityksellisen paikan, sen luonnon ja historian, siivittämänä.

Kuvanveistäjä Virpi Kannolta nähdään näyttelyssä neljä betonireliefiä sarjasta Sanojen jälkeen. Taiteilija yhdistää teoksissaan herkkää sisältöä brutaalina pidettyyn materiaaliin ja tekee näistä ääripäistä kiehtovan yhdistelmän. Tapani Kokon leikkimieliset, rouheat ja iloiset värikkäät suuret puuveistokset Tyttö ja Karhu jäävät tuskin keneltäkään huomaamatta. Kokon veistosten aiheet käsittelevät sukupuolien ja sukupolvien rajoja, erilaisia rooleja, kasvua, muutosta ja elinvoimaa. Kuvanveistäjä Jukka Lehtiseltä nähdään näyttelyssä kaksi suurta katosta roikkuvaa teoskokonaisuutta, joiden elastiset muoviveistokset muistuttavat kyyneliä tai pisaroita. Lehtisen veistokset kuvaavat liikettä tilana. Hän veistää näkyväksi asioita, joiden ei muuten tietäisi olevan olemassakaan. Aba Luostarinen käsittelee keramiikkatöissään ihmisen ja luonnon suhdetta ja sen seurauksia. Luostarinen on toiselta koulutukseltaan puutarhuri ja viljelyssä sekä keramiikassa yhdistyvät eri kantilta samat luonnonvoimat ja peruselementit. Ulpu Riikosen teokset muodostuvat mm. tiskiräteistä, siivilöistä, leikkuulaudoista ja kaiken kokoon liimaavasta perunajauhokiisselistä. Arkipäiväisten esineiden kautta Riikonen käsittelee omaan vanhemmuuteen liittyvää riittämättömyyden tunnetta.

Keraamikko Eeva Turuselta näyttelyssä nähdään sympaattisia ja hyväntuulisia nais- ja kissahahmoisia punasaviveistoksia sekä miniatyyriveistoksia. Niin sanottujen akkaveistosten aiheet ovat kummunneet taiteilijan omasta elämänpiiristä. Saara Vainion taidokkaissa realistisissa akvarelleissa leikitellään mittakaavalla, joka luo töihin jännitettä, kun jollekin hyvin pienelle ja vaatimattomalle annetaan suuri ja hallitseva rooli. Pienen tytön hahmon ohella Vainio nostaa töissään huomion kohteeksi löytöjä luonnosta. Maalausten lisäksi Vainiolta on näyttelyssä esillä kahdeksasosainen keramiikkaveistossarja Trampoliini. Keraamikko Jari Vesterisen näyttävät teokset ovat Anagama-uunissa puupoltettua keramiikkaa. Rouhean karheiden teosten muotojen ja pintojen väliset kontrastit kumpuavat erilaisten savilaatujen ominaisuuksista ja polton aikaansaamien tuhkapintojen rikkaudesta. Fleur Wilsonin valokuvateokset käsittelevät kulutuskulttuurimme nurjaa puolta, siitä koituvaa jätettä. Kuvissa kasvit kietoutuvat elävään ja elottomaan sekoittuen toisiinsa. Elottomasta syntyy elollisia, muovijätteestä orgaanisesti muotoutuvia hahmoja.

Näyttelyyn osallistuu lisäksi pop-up taiteilijana ukrainalainen Katerina Bosenko, joka asuu sotaa paossa Orimattilan Mallusjoella Jari Vesterisen ja Aba Luostarisen luona. Häneltä nähdään näyttelyssä Mallusjoen maisemissa huhti-kesäkuussa 2022 syntyneitä akvarellimaalauksia.

Orimattilan taidemuseo on avoinna kesällä 8.6.–7.8.2022 ke–su 11–18.

Lisätietoja: Orimattilan kaupungin kulttuuripäällikkö Henrika Suna, puh. 040 569 6672,