Tältä sivulta löydät viimeisimmät kaupungin tiedotteet. Kaupungin ilmoitukset löydät ilmoitustaululta.
Tiedotteet
Varhaiskasvatuksen saama huoltajapalaute erinomaista
Orimattilan päiväkodeissa, perhepäivähoidossa ja Kimpan kerhoissa kerättiin huoltajapalautetta 3.–11.11.2022. Saadun palautteen mukaan liki 80 prosenttia vastaajista kokee, että Orimattilan varhaiskasvatuspalveluiden järjestämä toiminta on erittäin monipuolista ja innostavaa.
Yli 80 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että myös vuorovaikutuksen laadussa ja kohtaamisissa on onnistuttu. Vastaajien mukaan mahdollisuuksia keskusteluihin on riittävästi ja varhaiskasvatuspalveluja on myös helppo lähestyä. Lapset otetaan vastaan lämpimästi ja arvostaen.
Piha-alueelle järjestetyissä monipuolisissa leikkimahdollisuuksissa nähdään hieman kehittämisen varaa, sillä 15 prosenttia vastaajista katsoo tämän toteutuvan vain melko harvoin tai vain kohtalaisesti.
Vastausprosentti kyselyssä oli 63 prosenttia.
Koko varhaiskasvatuksen henkilöstö arvioi työtapaansa syyskuussa. Saatujen tulosten mukaan vahvuuksia Orimattilassa on erityisesti vuorovaikutus. Sen sijaan toiminnan lapsilähtöisessä suunnittelussa ja toteuttamisessa, myös digipedagogiikan keinoin, on tilaa kehittyä edelleen.
Varhaiskasvatuspalvelut haluaa ylläpitää ja kehittää toimintaansa edelleen. Jokaisessa yksikössä pidetään loppiaisviikolla jälleen kehittämispäivä.