Hyppää sisältöön

Tältä sivulta löydät viimeisimmät kaupungin tiedotteet. Kaupungin ilmoitukset löydät ilmoitustaululta

Tavoitteenamme on varhaiskasvatuksen laadun jatkuva parantaminen. Siksi on tärkeää saada palautetta, miten mielestäsi olemme onnistuneet tehtävässämme. Palautteen keräämiseksi toteutamme tämän arviointikyselyn 23.1.–5.2.2023 välisenä aikana. Vastaamalla kyselyyn olet vaikuttamassa varhaiskasvatuksen kehittämiseen.

Kyselyyn vastataan nimettömänä ja luottamuksellisesti eikä yksittäistä vastaajaa voida vastausten perusteella tunnistaa.

Arviointikyselystä saadaan sekä kunta- että varhaiskasvatusyksikkökohtaiset tulokset. Kehitämme ja suuntaamme toimintaamme saadun palautteen perusteella. Lisäksi olemme saaneet arvioinnin tulosten perusteella mm. Opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja Opetushallitukselta erityisavustusta useisiin kehittämiskohteisiin. 

Pääset vastaamaan kyselyyn tästä linkistä: https://zef.fi/s/gocsqvba/

Jokainen vastaus on meille erittäin tärkeä!

 

Arvokkaasta palautteestasi kiittäen

Johanna Lepistö

varhaiskasvatusjohtaja

puh. 040-5401351