Tiedotteet
Porkkallion alueen rakentaminen sujunut hyvin
Orimattilan Porkkallion rakennusurakka on edennyt suunnitelmien ja aikataulun mukaisesti. Viime aikoina on rakennettu muun muassa leikkikenttää, katuvalaistusta, tukimuuria ja vedetty kaapeleita.
Seuraavaksi siirrytään pintavaiheen töihin ja alueelle saadaan asfalttia, kiveyksiä ja viheralueita pensaineen ja puineen. Elokuun lopussa alueella alkaa olemaan valmista, jonka jälkeen alueen uudet tontit saadaan myyntiin.