Hyppää sisältöön

Rohkeasti ja ennakkoluulottomasti maalaiskaupunkina kohti tulevaa

Strategiatyö on aloitettu kuntalaiskyselyllä, joka tuotti yhteensä 578 vastausta. Kyselyn tulokset esiteltiin kaupunginvaltuutetuille 8.-9.9.2017 Tampereella pidetyssä seminaarissa.

Naiset olivat miehiä innokkaampia vastaamaan kyselyyn (60 vs. 39 %) ja suurin joukko vastaajista (44,3 %) oli ikäluokasta 41-60 vuotta.

Viihtyisä maalaiskaupunki hyvässä paikassa

Asukkaiden mielestä Orimattilan vahvuuksia ovat turvallisuus, sijainti Lahden ja pääkaupunkiseudun läheisyydessä sekä viihtyisä, luonnonläheinen elinympäristö. Tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi nousivat vastauksissa laadukkaat peruspalvelut, hyvät lähipalvelut ja kaupunkikeskuksen kehittäminen. Uusi puutarhakaupunginosa Henna jakoi voimakkaasti mielipiteitä: rohkeutta tehdä uutta kehuttiin mutta hanke sai myös voimakasta kritiikkiä.

Kuntalaisten mukaan vastuulliset investoinnit, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä ennaltaehkäisevien palvelujen kehittäminen ovat tärkeimpiä kaupungin talouden kannalta. Resursseja toivottiin kohdistettavan erityisesti nuorille vaikkapa oleskelutiloja järjestämällä.

Ruusuja neuvolalle, risuja vaikutusmahdollisuuksille

Useat vastaajat kiittivät hyvistä lastenneuvolapalveluista ja mainitsivat parhaaksi orimattilalaiseksi asiaksi mm. kirjaston, kantrit, Erkontien, Mallusjoen Takinkääntöviikot ja luontokohteet. Vaikutusmahdollisuudet kunnan palveluihin koettiin heikoiksi ja kaupungin viestintään toivottiin terävöitystä ja rohkeutta sekä avoimuutta lisää.

- Ennakkoluulot romukoppaan ja rohkeutta uudistumiseen! kirjoitti eräs vastaaja terveisensä strategiatyöhön.

Valtuustoseminaari lähti liikkeelle kuntavierailulla Kangasalan kuntaan. Kangasalan kehittämishankkeita ja asemointia Tampereen kaupunkiseudulla esitteli kunnanjohtaja Oskari Auvinen. Seminaarissa arvioitiin Orimattilan nykytilannetta SWOT-analyysin avulla sekä miettimällä kehittämisen painopisteitä. Seminaariin osallistui 26 valtuutettua sekä kaupungin johtoryhmä.

Strategiatyön tekemistä ohjaa ohjausryhmä, jota vetää kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aimo Ryynänen (kok). Muut ohjausryhmän jäsenet ovat Riitta Lonka (kesk), Jarmo Keskevaari (kok), Kirsti Laatunen (sdp), Ville Erola (ps), Tuula Koivunen (sdp), Tero Nieminen (kesk), Juha Hirvonen (sit.) ja Venla Avelin (vihr.)

Strategiatyö jatkuu siten, että kaupunginvaltuusto voi hyväksyä uuden strategian alkuvuonna 2018.

pdf Kuntalaiskyselyn tuloksia (1.15 MB)

Valtuusto kokoontui Kangasalalla

Lisätietoja:

Osmo Pieski
kaupunginjohtaja
p. 044 781 3600