Hyppää sisältöön

Tältä sivulta löydät viimeisimmät kaupungin tiedotteet. Kaupungin ilmoitukset löydät ilmoitustaululta

Erkko-lukiossa aloittaa elokuussa 2019 urheilulinja. Sille hakevilla on mahdollisuus harjoitella koulupäivän aikana 1-3 kertaa viikossa. Paikallisten urheiluseurojen edustajien näkemyksen mukaan tällainen linja mahdollistaa harjoittelun ja lukion yhdistämisen koko maakunnan nuorille.

Useiden orimattilalaisten urheiluseurojen edustajat kokoontuivat 22.5.2018 Erkko-lukiolla neuvottelemaan koulun kanssa tulevan linjan käytännön järjestelyistä. Koska kaikki halukkaat eivät pääse maakunnan varsinaiseen urheilulukioon, on toiselle liikuntapainotteiselle lukiolle olemassa tilaus. Moni urheilua harrastava nuori hyötyy ohjatusta fysiikkaharjoittelusta aamupäivisin; näin hän voi jatkaa lajiharjoituksissa sujuvasti iltaisin, vaikka kävisikin eri koulua kuin joukkuetoverinsa.

Urheilulukion ulkopuolelle jää useita kymmeniä aktiiviharrastajia vuosittain. Heistä erityisesti orimattilalaiset, mutta myös lahtelaiset, hyötyvät lähellä olevasta liikuntapainotteisesta lukiosta. Erkko-lukion urheilulinjalle suunnitellaan tällä hetkellä otettavan n. 20-25 opiskelijaa vuosittain.

Seurat toivovat kaupungilta tukea hankkeelle. Erityisesti valmennukseen, johon koulun omien liikunnan opettajien lisäksi tarvitaan joidenkin lajien erityisosaamista.

Asiaa valmistellaan kesän aikana edelleen. Seuraava suunnittelutapaaminen seuroilla, kouluilla ja myös sivistystoimen johdolla on elokuussa. Linja on mukana syksyn koulutusmarkkinoinnissa 9-luokkalaisille.

www.erkkolukio.fi/