Ystäviä edelleen
Kaupunki juhlii 150 vuottaan vuonna 2015. Seurakunnalla on aihetta juhlaan vuonna 2016. Seurakunta täyttää silloin 380 vuotta ja kirkkommekin 150. Kiihkeässä elämänmenossa on hyvä havahtua siihen, että yhteisessä todellisuudessamme paikkakunnalla on myös pysyvyyttä ja vakautta, pitkiä juuria.
Kunnilla ja seurakunnilla on Suomessa pitkä, jo keskiajalta periytyvä yhteinen historia. 1800-luvun loppupuolelle asti maaseudulla pitäjän maallisista ja hengellisistä asioista päätettiin pitäjänkokouksissa, joita johti kirkkoherra. Monet yhteiskunnan keskeiset toiminnot ovat syntyneet kirkkoäidin helmoissa: esimerkiksi oikeus- ja koululaitos, sosiaalihuolto sekä sairaanhoito. Yhteiskunnallisen eriytymiskehityksen seurauksena näistä monet ovat siirtyneet muiden toimijoiden, useimmiten kuntien vastuulle. Kunnallishallinto eriytettiin seurakuntahallinnosta valtakunnallisesti vuonna 1865. Silloinhan Orimattilan kuntakin syntyi. ”Kasvoimme erillemme, mutta pysymme edelleen ystävinä” on lause, jonka voi joskus lukea lööpistä tai naistenlehdestä toisenlaisissa yhteyksissä – voisikohan sillä pilke silmäkulmassa tavoittaa jotain myös kunnan ja seurakunnan erosta 150 vuotta sitten?
Kristinusko, kirkot ja kirkkokunnat, ovat vahvasti vaikuttaneet suomalaiseen kulttuuriin, arvoihin ja elämänmenoon. Luterilaisella kirkolla on kokonsa puolesta ollut siinä erityinen sija. Yhteisvastuu, lähimmäisistä huolehtiminen, hauraamman puolelle asettuminen, arjen ja pyhän rytmi – näissä yhteiset harjoitukset jatkuvat tälläkin paikkakunnalla. Seurakunnan ja kaupungin yhteistyö toimii aivan käytännön tasolla. Valtakunnallinen pienten lasten kiusaamisen ehkäisyhanke (PIKE) on lähtökuopissaan. Toimintamalli vahvistaa lasten vuorovaikutus- ja tunnetaitoja. Orimattila on yksi pilottipaikkakunnista; mallia testataan yhdessä niin seurakunnan kuin kaupunginkin varhaiskasvatusryhmissä. Seurakunnan työntekijä käy edelleen kouluilla pitämässä päivänavauksia ja viettää leiripäiviä koululuokan kanssa seurakunnan leirikodilla. Diakoniatyön ja sosiaalitoimen yhteydenpito on säännöllistä ja yhteisiä linjauksia etsivää. Seppeleet lasketaan yhdessä juhlapäivinä. Seurakuntavaaleissa äänestettiin kirjastossa. Elämme samassa orimattilalaisessa todellisuudessa.
Koko maan väestöstä kirkkoon kuului viime vuodenvaihteessa 73,7 %. Kaupungin 150-vuotisjuhlavuoden alkaessa 78,6 % orimattilalaisista oli seurakunnan jäseniä. Se on mukavaa. Ovet ovat auki myös ei-jäsenille. Ystäviä edelleen.
Onnittelut juhlivalle kaupungille täältä 379 vuoden rajapyykiltä!
Annakaisa Rantala
kirkkoherra