Liike on lääke myös 150 -vuotiaalle!
30.06.2015
Orimattilan 150-vuotisjuhlien kunniaksi 23.5. lauantaina järjestettiin kaupungin juhlakahvitus kaupunkilaisille, mikä jatkui nuorten tapahtumana. Minulle ”yleisurheilufriikille” oli ilahduttavaa, että kaupunki oli kutsunut tapahtumaan mukaan myös urheiluseurat ja -järjestöt sekä osallistumaan, että esittelemään toimintaansa. Liikunta on nähtävä ennen kaikkea terveyttä ja hyvinvointia lisäävänä niin yksilön kuin yhteisönkin näkökulmasta.
Ja mitäpä olisi Orimattila ilman vilkkaasti toimivia urheiluseuroja, hyvin kunnossapidettyjä ja monipuolisia liikuntapaikkoja, urheilutapahtumia ja kaupungin tasokkaita liikuntapalveluja. Liikuntapaikkojen toimintaan ja kunnossapitoon ovat monet seurat antaneet myös tärkeän talkoopanoksensa. Orimattilasta löytyy melkein kaikille jotakin kunnon, terveydentilan ja innostuksen mukaan. Toki kunnostettavaa ja parannettavaa löytyy niin tilojen kuin liikuntapaikkojen kunnonkin suhteen, mutta tavallisena liikunnan harrastajana voin olla todella tyytyväinen!
Harvassa maaseutukaupungissa on yhtä hyvät liikuntapaikat kuin Orimattilassa. Kaupungista löytyvät urheilutalo, koulujen hyväkuntoiset liikuntasalit, uimahalli, sisä- ja ulkoampumarata, pururadat, hiihtoladut, frisbeegolf-rata ja kaunis yleisurheilukenttä esimerkkejä mainitakseni.
Orimattilassa on tavallisen kuntoliikunnan lisäksi tarjolla hämmästyttävä määrä erilaisia mahdollisuuksia liikunnan tai kilpaurheilun harrastamiseen. Mitäpä tuumaat seuraavasta luettelosta: yleisurheilu, koripallo, jalkapallo, hiihto, uinti, suunnistus, judo, ammunta, lentopallo, salibandy, frisbee-golf, motocross, moottoriurheilu jne...
Orimattilan alueen seurat ovat osoittaneet aktiivisuutensa myös kilpailujärjestäjinä ja kaupunki on ollut siinä mukana edesauttamassa järjestelyjä. Orimattilassa on järjestetty vuosien saatossa kansainvälisiä kisoja useissa eri lajeissa sekä SM-, EM- ja PM-kisoja. Orimattilan urheilutoiminta on saanut näkyvyyttä viime vuosina valtakunnan mediassa esim. Haulikkokisojen, yleisurheilun Tähtikisojen ja judon PM-kisojen uutisoinnissa. Se on tärkeä osa kaupungin saamaa myönteistä julkisuutta: Orimattila on urheilukaupunki!
Orimattilaiset voimme röyhistää rintaamme myös silloin kun TV:ssä kerrotaan olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummelan, kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän, judoka Kevin Rönkön ja muiden huippujen urheilumenestyksestä.
Orimattilalaiset yrittäjät ovat osoittaneet urheiluhenkisyytensä ja vaikuttaneet kaupunkilaisten viihtyvyyteen tuottamalla liikuntapalveluja tai tukemalla monimuotoisesti seurojen urheilutoimintaa.
Juhlavuoden liikuntatapahtumissa on tulossa heinäkuussa oikea superviikko, kun OSU:n urheiluampujat järjestävät kansainvälisen nuortenleirin 1. - 7. 7., Orimattilan Judolla on kansainvälinen judoleiri, Urheiluautoilijoilla Rallikilpaulut 11.7. ja Orimattilan Jymy järjestää 12. 7. kansainväliset Tähtikisat! Mennään kaikki joukolla seuraamaan tapahtumia ja nautitaan urheilusta myös penkkiurheilun näkökulmasta.
Liikuttavin tervesin Veini Holopainen